 |
| Festariranneke! I wish. |
Perjantai-iltana särki päätä, lauantaina kipu levisi koko kroppaan ja sunnuntaiaamuna olinkin jo sairaalassa. Lauantaina olo huononi nopeasti ja yö meni kuumehoureisena hammasta purren kun koko kehossa oli lihaskramppeja ja tuntui että pää räjähtää, joka teki nukkumisesta mahdotonta. Kun kuudelta aamulla nousin ottamaan lisää lääkettä, enkä voinut muuta kuin itkeä vessan lattialla koska valot ja äänet sattui niin paljon eikä jalat pitäneet kunnolla, sain tarpeekseni. Kompuroin hostellin respaan josta soitettiin ambulanssi ja tilanteen kartoittamisen jälkeen lähdettiin sairaalaan. Siellä heti kättelyssä sain suoneeni antibiootteja ja lisää särkylääkettä. Oireet (kuume, valoherkkyys, päänsärky, niskajäykkyys ja outo ihottuma jaloissa) viittasivat ilmeisesti aivokalvontulehdukseen. Siinä vaiheessa kun lääkärit kävi huoneessa vain hengityssuojaimet naamallaan, alkoi oikeasti pelottaa. Tautitartunnan toteamiseksi tarvittiin monenlaisia testejä ja käsivarressa tunteja ollut neula teki olon vaikeaksi. Luulin kuitenkin selvinneeni vähällä, kunnes lääkäri sanoi että selkäytimestä täytyisi ottaa nestenäyte. Lääke- ja kuumetokkurassa tuli äkkiä äitiä ikävä, kun piti tehdä päätöksiä omaan hoitoon liittyen vieraalla kielellä; kun selkärankaan käydään käsiksi ei toimenpiteet ilmeisesti ole riskittömiä. Ilkeältähän tuo neula tuntui, mutta sen ansiosta saatiin tietää että aivokalvontulehdusta mussa ei ole.
Tunteja myöhemmin pääsin lähtemään sairaalasta diagnoosina ainoastaan influenssa. Kaveri tuli hakemaan mua takas hostellille, tämä on siis ihminen jonka olin tuntenut vasta viikon. Ele paikkasi suunnattomasti sitä koloa jonka sairastaminen vieraassa ympäristössä ilman yhtäkään tuttua naamaa sai aikaan. Oli sairaus influenssa tai ei, pahimmat oireet katosi yhtä nopeasti kuin tulikin. Nyt jäljellä on lievä päänsärky ja selkäkipu (vieläkin tekee pahaa ajatella sitä neulaa). Onni on että tästäkin keissistä selvittiin säikähdyksellä, eikä kyseessä ollut mitään elämää suurempaa vaikka jossain vaiheessa siltä tuntuikin. Saavuin eilen Aucklandiin (11 tuntia bussissa viikonlopun koetuksen jälkeen, nam) ja vaikka ulkona odottaisi aurinko ja tutkimaton kaupunki, on itselle annettava pari päivää parantumiseen.
Oon kerännyt jo aika hyvän sarjan vastoinkäymisiä heti reissun alkuun, ei kuitenkaan kahta ilman kolmatta - enköhän mää loppuviikkoon mennessä oo jotain uutta raportoitavaa kehitellyt!
Melko pelottavaa! Hyvä, ettei ollu vakavempaa ja onneks sulla oli joku apuna <3 Aikamoisia seikkailuja sulla siellä :D
VastaaPoista-Minna
Voi Hanna! Aika hurjaa,täähän on ku lukis jotain seikkailuromaania. Onneks ei tosiaan ollu sitä aivokalvontulehdusta ja influenssa meni nopeasti ohi, vaikka kyllä sait kärsiä ennen sitä. Ehkä käyt heti alkuun kaikki vastoinkäymiset kaksinkertaistuna läpi, nii et voit sitte koko loppuajan elää hanna hanhena ja vaan poimia neliapiloita ja bongata hevosenkenkiä.
VastaaPoista-Emma-
Aika hurjaa! Mutta onneksi nyt olet paremmassa kunnossa :) toivottavasti loppumatka menee vähemmän dramaattisissa merkeissä. Ja se, että huomaa selviävänsä tommosestakin tilanteesta kasvattaa kuitenkin. Oikein kivaa reissunjatkoa! :)
VastaaPoistaOnni on, että olet valtiossa, jossa terveydenhuolto on ykkösluokkaa. Olisin pelännyt ehkä vähän enemmän jos olisit ollut jossain Nepalissa...
VastaaPoistaToivottavasti olo kohenee nopeasti ja olet iskussa viikonlopun rientoihin! ;)
<3
Toivotaan että tää keissi oli raskaimmasta päästä, eikä loppureissun kommellukset tuota enää niin paljoa harmaita hiuksia itselle saatika kotona jännittäville tukijoukoille.
VastaaPoistaTuohan se turvallisuudentunnetta tietää että täällä saa hoitoa kun tarve vaatii, väittäisin että Suomessa ei olis meikää viety sairaalaankaan asti tutkittavaksi..