keskiviikko 23. tammikuuta 2013

Hetkiä

Ulkoilmaelokuva Wellingtonissa


Brittitytön  viimeinen ilta @NZ, tää korkealta hyppiminen alkaa muodostua tavaksi.
Tongariro Crossing  7am
Jeff -nimisen pojan kanssa liftattiin Jeff's -nimisen rekan kyytiin

Sattumanvarainen kohtaaminen reiluun tusinaan juopuneita joulupukkeja, keskellä minä ja herra Israel joka ei muuten ole kokenut lumisadetta kertaakaan elämänsä aikana.


Hetki ennen kiljuntaa

torstai 17. tammikuuta 2013

Wellington blues

Festareista toipumiseen meni kokonainen viikko ja sitä seuraavat seitsemän päivää on kulunut tasaisesti Wellingtonissa. Täällä on satanut poikkeuksetta joka päivä ja ihanne kuvitelma talven viettämisestä lämpimässä kaukaisessa maassa alkaa murentua kun olosuhteet on kuin Suomen kesässä konsanaan. Hostellihuoneen parvekkeelta aukenee yleensä näköala Mount Victorialle, mutta viime päivät se on näyttänyt lähinnä tältä:



Onnekseni olen kuitenkin saanut huomata, että Wellingtonissa asumisessa on hyviä puolia maailman parhaan sushin lisäksi. Sijaintinsa ansiosta kaupunki toimii porttina etelä- ja pohjoissaaren välillä, joka tarkoittaa että lähes joka ikinen reissaaja piipahtaa päiväksi pariksi tänne ennen tai jälkeen eteläsaaren. Kahden viikon sisään hostellissa on pitänyt majaansa kymmenkunta reissun aikana hankittua tuttua. Ei paremmasta väliä, kun saa kuulla minkälaisia seikkailuita kukin on sitten viime näkemältä kokenut ja hauska huomata että kuukausienkin jälkeen ihmiset ottaa yhteyttä kun on edes epäilys että ollaan samoilla kulmilla. Joku oli kiinnostunut siellä kotipuolessa että onko reissun aikana tullut paljon uusia kavereita ja onko ihmisiin helppo tutustua. Kolmen kuukauden matkallaolon aikana facebookin kaverilista on kasvanut 80 uudella nimellä, mikä on ehkä jo vähän surkuhupaisaa. Onpahan oppaita useassa kaupungissa ympäri maailmaa seuraavia reissuja silmällä pitäen.

Perjantaista torstaihin mua oli kuitenkin viihdyttämässä pari reissun aikana tärkeimmäksi muodostunutta hahmoa, kavereita ensimmäiseltä Raglanin periodilta. Hollanti-Suomi-Saksa-Itävalta -komppaniasta uupui vain Hollanti joka viipottaa tällä hetkellä jossain Queenstownin kieppeillä. Vajavaisenakin tiimi toimi kuitenkin moitteetta ja taas on saanut nauraa poikain käsittämättömille jutuille. Vein pojat shoppailemaan, kuuntelemaan livemusiikkia kasvitieteelliseen puutarhaan useana iltana viikossa, museoon ja esittelin lempparibaarit. Pari päivää sitten jouduin kuitenkin taas sanomaan hyvästit, kun vietiin partanaamainen Itävalta lentokentälle tämän lähtiessä takaisin kotiin. Ei oltu iloisia.

3/4 Raglan kompania

Lentokentällä (karmiva toi Klonkku, eiks?) piipahtaminen sai tajuamaan että täältä on jossain vaiheessa itsekin lähdettävä. Alkoi ahdistaa.

No joka tapauksessa, meikä on ens viikosta lähtien Rosemere Backpackersin assistant manager! Pari harjotteluvuoroa on nyt alla ja duuni on huippua, lähinnä hengailen hostellilla ja raahaan peppuni respaan kun jollain on jotain asiaa. On sitä hullumpiakin asioita rahan eteen tehty.

Tämän harmaasävytteisen postikortin päätän loppukevennykseen, R&V always on my mind!


























lauantai 5. tammikuuta 2013

Raglan crew + R&V volunteers


Jeesus kristus mulla on ollut timanttiset kaks viikkoa. Joulu Raglanissa rullasi kivasti, ympärillä oli ystäviä ja mieli on täynnä upeita muistoja. Pyhät grillattiin, juotiin ja uitiin, jossain vaiheessa hukkasin rahapussini mutta eipäs tuo menoa hidastanut ole. Hyppäsin sillalta keskellä yötä ilman varmuutta että onko nousu- vai laskuvesi ja nukuin pakussa surffilautojen keskellä. Tiedättekö sen hetken kun tunnet olevasi harvinaisen elossa, olet aivan oikeassa paikassa juuri oikeiden ihmisten kanssa. Raglan tarjosi mulle noita hetkiä paljon.
Joulupäivän illallinen


Tapaninpäivänä ajeltiin 7 tuntia toiselle puolen pohjoissaarta Gisborneen R&V-festareille. Kolmen päivän festari muuttui kahdeksaksi päiväksi tapahtumia joista suurin osa jääköön sensuurin seulaan. Jalkoja särkee paljainvarpain tanssimisesta, selkä on kipeä teltassa nukkumisesta ja vatsalihasten lisäksi myös poskiin koskee nauramisen johdosta. Vapaaehtoisporukan kanssa kasvettiin aika tehokkaasti yhteen - mulla on nyt noin 20 hengen R&V perhe. Siellä sitä rymyttiin ennen ja jälkeen festareiden kuin siat pellossa; meillä oli pool partyja, glamping telttoja, maailman parasta currya ja riippumattoja. Kisattiin kuka pystyy suoriutumaan työvuorostaan eniten humalassa saamatta varoitusta ja kuinka monta vuorokautta putkeen ihminen pystyy olemaan nukkumatta silmäystäkään. Nähtiin vuoden 2013 auringonnousu ensimmäisten joukossa koko maailmassa vaikka täytyy myöntää että näin niin monta auringonnousua etten enää pysynyt laskuissa mikä se vuoden ensimmäinen oli.

Meikä valmistautuu työvuoroon, festaripäivä 4

Volunteer-kasa

Kameran kalenterin mukaan tässä olisi se kuuluisa auringonnousu. Nuo laatikot on raskaamman sarjan festarikoteja, helposti kolmen ihmisen mahduttavia ecobokseja.
Riemu levähti käsiin siinä vaiheessa kun muu festarikansa lähetettiin kotiin ja me päästiin koluamaan leirintäalueelle jäänyttä kamaa. Jostain syystä ihmiset jätti taakse niin paljon päihteitä että meidän kajahtanut poppoo selvisi niillä vielä ylimääräiset kolme päivää.
Jossain vaiheessa festareiden loputtua ja työntekijöiden vielä leirintäalueella myllyttäessä tultiin siihen päätökseen että maailmaa ei ole näiden viinitarhojen ulkopuolella. Ei kuitenkaan vaivauduttu tekemään siitä isoa numeroa, hyväksyttiin ajatus ja jatkettiin nauramista.

Vesiselviä päiviä oli kahden viikon sisään noin yhtä monta kuin silmiä on päässä ja unta sain kattaakseni ehkä kolmen yön tarpeet. Tiedän, kuulostaa kamalalta mutta elämässä täytyy muistaa että en enää koskaan tule olemaan yhtä nuori ja vapaa kuin nyt olen. Viimeiset viikot on ollut parasta mitä olen kokenut enkä hetkeäkään vaihtaisi pois.