Raglan crew + R&V volunteers

Jeesus kristus mulla on ollut timanttiset kaks viikkoa. Joulu Raglanissa rullasi kivasti, ympärillä oli ystäviä ja mieli on täynnä upeita muistoja. Pyhät grillattiin, juotiin ja uitiin, jossain vaiheessa hukkasin rahapussini mutta eipäs tuo menoa hidastanut ole. Hyppäsin sillalta keskellä yötä ilman varmuutta että onko nousu- vai laskuvesi ja nukuin pakussa surffilautojen keskellä. Tiedättekö sen hetken kun tunnet olevasi harvinaisen elossa, olet aivan oikeassa paikassa juuri oikeiden ihmisten kanssa. Raglan tarjosi mulle noita hetkiä paljon.

Joulupäivän illallinen

Tapaninpäivänä ajeltiin 7 tuntia toiselle puolen pohjoissaarta Gisborneen R&V-festareille. Kolmen päivän festari muuttui kahdeksaksi päiväksi tapahtumia joista suurin osa jääköön sensuurin seulaan. Jalkoja särkee paljainvarpain tanssimisesta, selkä on kipeä teltassa nukkumisesta ja vatsalihasten lisäksi myös poskiin koskee nauramisen johdosta. Vapaaehtoisporukan kanssa kasvettiin aika tehokkaasti yhteen - mulla on nyt noin 20 hengen R&V perhe. Siellä sitä rymyttiin ennen ja jälkeen festareiden kuin siat pellossa; meillä oli pool partyja, glamping telttoja, maailman parasta currya ja riippumattoja. Kisattiin kuka pystyy suoriutumaan työvuorostaan eniten humalassa saamatta varoitusta ja kuinka monta vuorokautta putkeen ihminen pystyy olemaan nukkumatta silmäystäkään. Nähtiin vuoden 2013 auringonnousu ensimmäisten joukossa koko maailmassa vaikka täytyy myöntää että näin niin monta auringonnousua etten enää pysynyt laskuissa mikä se vuoden ensimmäinen oli.

Meikä valmistautuu työvuoroon, festaripäivä 4

Volunteer-kasa

Kameran kalenterin mukaan tässä olisi se kuuluisa auringonnousu. Nuo laatikot on raskaamman sarjan festarikoteja, helposti kolmen ihmisen mahduttavia ecobokseja.

Riemu levähti käsiin siinä vaiheessa kun muu festarikansa lähetettiin kotiin ja me päästiin koluamaan leirintäalueelle jäänyttä kamaa. Jostain syystä ihmiset jätti taakse niin paljon päihteitä että meidän kajahtanut poppoo selvisi niillä vielä ylimääräiset kolme päivää.
Jossain vaiheessa festareiden loputtua ja työntekijöiden vielä leirintäalueella myllyttäessä tultiin siihen päätökseen että maailmaa ei ole näiden viinitarhojen ulkopuolella. Ei kuitenkaan vaivauduttu tekemään siitä isoa numeroa, hyväksyttiin ajatus ja jatkettiin nauramista.

Vesiselviä päiviä oli kahden viikon sisään noin yhtä monta kuin silmiä on päässä ja unta sain kattaakseni ehkä kolmen yön tarpeet. Tiedän, kuulostaa kamalalta mutta elämässä täytyy muistaa että en enää koskaan tule olemaan yhtä nuori ja vapaa kuin nyt olen. Viimeiset viikot on ollut parasta mitä olen kokenut enkä hetkeäkään vaihtaisi pois.