Hiuksissa hiekkaa

Kun käänsin kameran linssin täyteenahdetusta ja pitkälle tuotteistetusta Waikikista pohjoisrannikon             pikkukylään, alkoi mun Hawaiji näyttää tältä:

Kaupan parkkipaikalla juoksee kanoja, surffilaudat kulkee rannalle polkupyörään asennetussa telineessä, keittiössä on liskoja ja kaikki on vähän ruosteessa. Mikään ei oo just vaan vähän sinne päin. Täällä kuitenkin hymyilyttää eikä kukaan ihmettele miksen oo bilettämässä tai skydivettämässä joka ilta ja saan ihan rauhassa vaeltaa rantaviivaa niin pitkään kun huvittaa. Näin kilpikonnia aamupalastamassa sekä valtavan hylkeen joka oli rantautunut hiekalle päivää paistattelemaan.

Koskemattomia paratiisirantoja ja bungaloveja hakevan täytyy järjestää itsensä jollekin toiselle saarelle kuin Ohaulle, eikä mun matkabudjetti siihen valitettavasti yletä. Onhan noita, paratiiseja muuallakin.



Ainiin, viime viikolla järjestetty Honolulu Pride oli ehkä sympaattisin pikku tapahtuma koskaan - muutama sata ihmistä tältäkin saarelta marssi, ei vaan tanssi, kaikenkirjavan rakkauden puolesta.

Huomenna lennän mantereen puolelle Los Angelesiin jossa odottaa viikonlopun verran lisää sateenkaarilipun alla juhlintaa. San Fransiscoon etenen sitten kun siltä tuntuu, ja tiedättekös muuten, että ens viikolla voin sanoa että ens viikolla palaan kotiin.