Jouluton kesä

Oon ollut rannalla, syönyt jäätelöä, uinut kauhunsekaisin tuntein meduusojen täyttämässä vedessä, polttanut paljaat jalkapohjani auringon paahtamalla asfaltilla, syönyt sushia ja paennut sisätiloihin keskipäivän kuumuutta. Mites teidän päivä on sujunut, näin neljä yötä ennen joulua?

"On se talvi jossain päin maailmaa tälläkin hetkellä" sanoin, kun kaveri valitti ettei ole koskaan ennen ollut flunssassa muutoin kuin talvisaikaan.

Meikä on nyt tullut siihen päätökseen, että mulle ei tänä vuonna tule joulua ollenkaan. (Aijoo, siitä syystä joulukortteja ei kannata kovin innokkaasti odotella, ei sillä ettäkö unohtanut olisin..) Joulumieli on kaukana vaikka kyllä täälläkin ihmiset ihan tosi kovasti näyttää yrittävän - katusoittajat on vaihtanut jouluveisuihin ja viime viikonloppuna törmäsin 25 känniseen joulupukiksi pukeutuneeseen mieheen, kuvamateriaalia toivottavasti myöhemmin. 

Juhlapyhät aion viettää ihan samaan malliin kuin arki täällä on tähänkin mennessä rullannut: syöden juoden nauraen ja nauttien. Huomenna lähden vajaaksi viikoksi Raglaniin jonne kokoontuu sekalainen joukko travellereita joihin olen matkan varrella tutustunut. 26. päivä suuntaan vastakkaiselle rannikolle Gisborneen, jossa odottaa viikko telttailua uudenvuoden festareilla. Suunnitelmat kuulostaa itsellekin kovin absurdilta, mutta tällä hetkellä en paljoa parempaa voisi toivoa. 

Parin viikon päästä palaan Wellingtoniin ihan oikeasti asettuakseni tänne, sain nimittäin töitä hostellista jossa oon viime viikon ollut! Asun ilmaseksi ja saan viikottain pientä palkkaa siitä että iltaisin päivystän hostellilla ja vastaan satunnaisiin puhelinsoittoihin. Eihän tuolla rikastumaan pääse, mutta luulenpa että pääkoppa pysyy paremmin kuoseissa kuin strippiklubilla työskennellessä jonka eräs samassa huoneessa asuva tyttö on valinnut.

Joka tapauksessa, haluan toivottaa kaikille tasapuolisesti onnellista joulua näiden Aucklandin katukuvaa marraskuun alusta asti koristaneiden viisimetristen muoviesineiden kera. Rauhaa ja rakkautta!

Telttailua pääkaupungissa

Ohopsansa niin vaan viikko vierähti ihan tuosta vain tekemättä mitään. Wellingtonissa vielä majaillaan ja aurinko paistaa, elämässä ei valittamista. Hollantilaisvahvistus, jonka kanssa oon pari viikkoa reissannut, lähtee huomenna eteläsaarelle ja ajattelin surustumisen sijaan juoda vähän viiniä ja kreisibailata hostellilla sen kanssa.

Mulla on muuten 14. hostelli menossa reissun alkamisen jälkeen. Hostellielämä on ehkä yks parhaista asioista tienpäällä olemisessa, miten muuten olisin huutonauranut intialaisen ja jenkkiläisen tyypin kanssa Big Bang Theorya katsellessa tai opetellut solmimaan rannekoruja värikkäistä naruista (pitääkin muuten tehdä yksi hollannin lipun väreissä ja antaa muistoksi). Tämänhetkisessä hostellihuoneessa on aika symppikset ovenkarmit:

Ylimpään lautaan oli merkattu myös Gandalf, kuinkas muutenkaan.

Keskiviikkoaamuna kello 03.15 käytiin katsomassa the Hobbit. Elokuvasta ei sen enempää mutta uskaltaisin väittää että nähtiin leffa ensimmäisen parin tuhannen ihmisen joukossa, toi oli toka näytös johon sai ostaa lippuja. Olihan se kokemus kerrakseen mennä elokuvateatteriin keskellä yötä ja yrittää pysyä hereillä kolme tuntia melkein pelkkää taistelua katsellen. Ihan varmuuden vuoksi yleisö taputti sekä ennen että jälkeen elokuvan.

Ostin viime viikolla teltan; halpa yöpyminen here I come! Nukuin siinä jo yhden testiyön ja liikenteen ääniä huomioimatta se on oikein kelpo tapa asua. Näin kaupungissa autot häiritsee kuitenkin sen verran että seuraavana aamuna pakkasin telttani odottamaan maaseudun rauhaa ja uudenvuoden R&V festareita.

1 hengen koti

Niin tosiaan, pääsin talkoolaiseksi Gisbornessa järjestettävälle festarille uudeksivuodeksi! Lippujen hinnat oli sen verran suolaset että en pistä pahakseni muutamaa työtuntia huippua festarikokemusta vastaan.

Oho nyt toveri Jeff tuli hakemaan mua kirjastolta, me mennään syömään maailman parasta sushia joka on puoleen hintaan aina kello neljän jälkeen! Laters!

Hitching bait

Viimein sain peppuni raahattua takas Wellingtoniin moikkaamaan vanhoja tuttuja (kuukausi on pitkä aika  - uskon että reppureissaajan aikakäsitys on sama kuin koirilla). Säästääksemme 27 dollaria bussilipussa päätettiin tuon kajahtaneen hollantilaisen kanssa liftata yli 300 kilometriä sadepäivänä. Minä toimin hitching baitina ja kuusi tuntia myöhemmin oltiinkin pääkaupungissa!

Helppoa kuin mikä mutta joojoo lupaan olla tekemättä samaa yksin.

Mordor

No nyt on ensimmäiset LotR-maisemat plakkarissa!


Maanantaina tehtiin yhden päivän vaellus, Tongariro Alpine crossing, ja koskaan en oo ollut niin ylpeä itestäni! Samoilla mestoilla on kuvattu Lord of the Ringsejä ja olo oli kuin Frodolla konsanaan kun kiivettiin ja käveltiin 7 tuntia järjettömässä tuulessa. 1886 metriä merenpinnan yläpuolella syödyt eväsleivät oli ehkä palkitsevin ateria ikinä. Lienee itsestäänselvää että maisemia ei saanut napattua valokuviin riittävän hyvin, mutta tässä muutama yritys:

Edustettuina Hollanti, Israel, Suomi ja Saksa

Pojat olis halunnut tehdä vielä ylimääräisen kolmen tunnin reissun kiivetäkseen Mt Ngauruhoelle aka Mount Doomille mutta äänestin jaloillani ja lähdin kävelemään parkkipaikkoja kohti kämmenen kokoiset rakot jaloissani. Rankka reissu mutta vaivansa väärti!


Viimeiset kolme viikkoa mun on pitänyt mennä takas Wellingtoniin ja hankkia työpaikka mutta sitten tapaankin aina hauskoja ihmisiä jossain muualla ja jumitun useaksi päiväksi tekemään kaikkea muuta kuin takaamaan taloudellista tilannettani. Olen kyllä aivan mielettömän kiitollinen kaikista ihmisistä jotka elämääni on kävellyt ja kokemuksista joita olen saanut. Taupossa toisena päivänä satuin olemaan oikeaan aikaan oikeassa paikassa ja päädyin viettämään hulvattoman päivän kolmen israelilaisen, yhden brittiläisen ja yhden saksalaisen kanssa. Hostellilta 20 minuutin kävelymatkan päässä luonnon oma kuumalähde on ollut siitä lähtien joka päivän kohokohta, pari tuntia pienen vesiputouksen alla ei ole hullumpi tapa viettää aikaa. Vaikka tuo autuasta onkin, kolme kuukautta ilman päivääkään työtä on kutsunut myös Matin kukkaroon joten kai sitä kohta pitää alkaa miettimään niitä hedelmänpoimintahommia...

Siellä kotipuolessa taitaa huomenna olla pakollinen vapaapäivä, olkaa maltillisesti ja nauttikaa kaamoksesta!

10AM to Taupo

Vaikka mielenmaisema on ollut viimeiset pari päivää yhtä lämmin ja lempeä kuin ylläolevassa kuvassa, on se tällä hetkellä lähempänä jotain mistä mulla ei ole kuvaa koska silloin olen ollut liian kiireinen olemaan onnellinen. Kadoksissa ollut wanderlust löytyi taas kun kolikkoa heittämällä päätin mikä seuraava siirto tulis olemaan.  Päädyin ostamaan bussilipun Taupoon ja totesin miksi julkisella liikenteellä liikkuminen antaa bussipassille turpiin: ei yhtäkään saksalaista, sain kuunnella maorien tarinoita muinaisista metsästäjistä ja puoleenpäivään mennessä olin vaihtanut yhteystietoja mahdollista työpaikkaa silmällä pitäen.

Kahden jumituspäivän jälkeen olo on taas avoin ja levollinen. Kai sitä täytyy reissussakin olla itselle armollinen ja antaa oikeus mököttää välillä vaikka hukkaan heitettyjä päiviähän nuo on. Korvatakseni tuon muistelin hassuja asioita mitä on viime viikkoina tapahtunut ja mainitsematta jäänyt: sain kavereita liikennevaloissa seisoessa, kävin hot water beachilla jossa kaivettiin rantaan kuoppa ja johon virtaava vesi vie voiton liikaa lämmitetyltä paljultakin, törmäsin suomalaiseen keskellä metsää, hajoitin ainoat mukana olleet pitkälahkeiset housut, opetin suomea saksalaiselle, itävaltalaiselle, italialaiselle, hollantilaiselle ja brittiläiselle valomerkin jälkeen ja kukaan ei muuten osaa sanoa ärrää niinkuin kuuluu vaan kaikki kuulostavat samalta kuin minä 6-vuotiaana r-vikaisena, olen pelannut pingistä ja korttipelejä joissa ei ole mitään järkeä, surffannut ja kruisaillut lonkkarilla, ollut katsomassa bändejä varastohallissa, ainiin enkä tainnut mainita että Coldplay oli spektaakkelimainen. Nyt jaksaa taas hymyillä!

Raglanista eteenpäin

Miksei kukaan kertonut että matkalla joudut sanomaan hyvästit useammin kuin on siedettävää.

Itku tuli pitkästä ilosta.

I'm in paradise

Tavallaan en halua kirjoittaa viimeisestä viikostani, koska en osaa laittaa sanoiksi tätä paikkaa missä olen ollut. Karioi Lodge, Raglan, Länsi-rannikko. Tulin tänne puolivahingossa kun Stray-bussi vei kuumeista tyttöä minne mieli. Jäin sairastamaan pariksi päivää ja viikkoa myöhemmin olen täällä edelleen, onnellisempana kun aikoihin. Majapaikkana toimii sademetsän keskellä oleva lodge jossa on puutarha, kanoja, koiria, sauna, maailman paras VHS-kokoelma ja käyttövesi kerätään sateesta. Täällä on kiiltomatojakin! Puhelimessa ei ole kenttää, mutta puhelinkoppi on nyt koettu ensimmäistä kertaa elämässä. Oikeasti en edes tiedä onko täällä sademetsää, mutta jotain maagista siinä verannalta aukeavassa näkymässä on.

Ollaan 8km Raglanin keskustasta ja kauppaan ajetaan pakulla tai liftaamalla kiwien kyytiin. Päivät kuluu muihin asukkaisiin tutustuen, musiikkia kuunnellen ja vuoroin varjoisaa ja aurinkoista paikkaa etsien. Parhautta on sekä yhteiset illalliset että aikaiset aamut. Elämä täällä on yksinkertaista.

Raglan on kuuleman mukaan maan paras surffimesta, ja uuden tatuoinnin takia en oo saanut mennä veteen. Lauantaina ohitan kuitenkin sen kahden viikon rajapyykin, ja toivottavasti pääsen surffitunnille heti viikonloppuna! En oo koskaan oikein saanu kiksejä surffaus-ajatuksesta, mutta kun ensimmäistä kertaa näin ihmisiä aallokossa olin myyty. Unelmia on hyvä päivittää aika-ajoin, enkä pistäis hanttiin vaikka päivän tavoitteena olisikin täydellisen aallon handlaaminen.

Stray

@Rangitoto

Tänään ostin bussipassin. Vaikka olen aivan sairaan innoissani huomenna alkavasta pohjoissaaren tutkimusmatkasta, on silti vähän luovuttajan fiilis. Mukavuudenhaluisena kuoppasin ajatuksen rämästä mutta omasta autosta jolla reissaisin niin pitkään kuin se jaksaa kantaa, vapaana, itsenäisenä ja ilman päämäärää. Leikittelin jopa ajatuksella että pyöräilisin paikasta toiseen. Rinkka kuitenkin painaa sen verran että lienee parempi jättää tuo kokemus seuraaville reissuille. Lentäminen oli poissuljettu vaihtoehto alusta saakka, kasvihuonetta on lämmitetty jo ihan tarpeeksi lentämällä Suomesta toiselle puolen maailmaa.  Oli pakko valita bussin ja auton väliltä; löin plussat ja miinukset pöytään ja katsoin kumpi  jää voitolle.

Avaintekijöinä tässä kisassa oli raha, mahdollisuudet, tunnelma ja sosisaalisuus. Bussipassia karsastin alun perin siksi, että se on askelta lähempänä pakettimatkailua koska joku on valmiiksi jo päättänyt mitkä paikat ovat näkemisen arvoisia. Se on kuitenkin halvahko ja helppo tapa matkustaa. Lisäksi joka kerta kun hyppää bussiin, on kyydissä parikymmentä potentiaalista ystävää. Nää passit on tosi suosittuja reppureissaajien keskuudessa joten retkeilymieltä ei varmasti näiltä reissuilta puutu.

Autolla roadtrippaamisessa olis kuitenkin se romantisoitu fiilis vapaudesta ja mahdollisuuksista. Todellisuudessa kuitenkin yksinään ajeleminen on siistiä ensimmäiset kaksi tuntia, sitten alkaa puuduttaa. Mahdollisesti päätyisin tilastoihin tyhmänä skandinaavina joka ei hallitse vasemmanpuoleista liikennettä, ja voi luoja sitä stressiä kun maasta lähtiessä autosta pitäisi päästä eroon mahdollisimman vähillä tappioilla. Joten, tehköön tämä minusta kuinka hedonisti-turistin tahansa, hankin bussipassin joka kattaa lähes koko maan. Ei kuitenkaan kaikkea. Passin ulkopuolelle jäävät alueet jääkööt onneni nojaan, ehkä löydän matkakumppanin matkan varrelta jonka kanssa vuokrata auto ja siten myös täyttää ehdan travellerin ominaisuudet. Win-win.

Parhaat pancakesit ikinä! Söin kaksi kerralla. Nyt sattuu.

Reissussa ollessani olen todennut että riemu löytyy odottamattomista paikoista. Odotusten vastaisesti Auckland, joka reilun viikon on kotina toiminut, oli varsin miellyttävä ja aktiivinen kokemus. Jos en olisi kaupunkia kokenut juuri silloin kun sen koin tai käynyt juuri niissä paikoissa kun kävin, olisi mahdollisesti jäänyt nauramatta hostellin lattialla niin pitkään että se tuottaa fyysistä kipua, puhelimessa olisi vähemmän tai ainakin eri ihmisten numeroita eikä baarissa olisi tullut voitettua teepannullista alkoholia. Eiköhän linikka täynnä reissaajia lupaa vähintään yhtä paljon kokemuksia.

@Rangitoto island
Luulin että tulivuorisaarella olis näkynyt sulaa laavaa (what, it could happen!) mutta olihan noi kivetkin ihan siistejä.

On tänään onnen päivä, kun onnellinen oon!

Mieli menee vuoristorataa päiväkirjasta päätellen, mutta tänään on aihetta hymyyn!

Koska ennen reissua ei ollut varaa asentaa dimangia hauikseen Madventuresin tapaan, on sellainen minuun nyt tatuoitu. Tai no, tykkään ajatella että se on kristallikivi, hiomaton timantti. Tykkään siitä paljon. Enkä meinannut ees pyörtyä tai antaa ylen koko prosessin aikana, kuten ennakkoon oletin heh.

Toinen ilon aihe on eilen Art in the dark -tapahtumasta kotimatkalla löytynyt skandinaavinen tarvikekauppa. Suklaata, hernekeittoa (lihallista :( ), näkkileipää, salmiakkia, you name it! Neulan alta vapauduttuani kävin heti hakemassa pienen selviytymispaketin, kuvaan asti selvisi vain osa, saatoin onnesta soikeana jo syödä muutaman patukan.... 

Tiettävästi eteläisen pallonpuoliskon ainoata kaltaistaan putiikkia pitää suomalainen mies. Kolme kuukautta sitten avattu kauppa toimii Karanghape Roadilla, jos joku sattuu kulmilla liikkumaan. Täytyy käydä hakemassa vähän suklaata ennen Aucklandista lähtöä, ihan noin joulua ajatellen.

Kuulostaa hyvältä aamupäivältä, eiks! Muttei siinä vielä kaikki. Tänään on nimittäin hartaasti odotettu Coldplayn keikka!!

Ei muutakun seuraavaan kertaan, hyvää viikonloppua kaiffarit.

Taidetta pimeässä

Melkein iskussa taas

Parin päivän koomaaminen ei ole antanut kovin paljoa tilaa sosialisoitumiselle, mutta korvaavat aktiviteetit ovat olleet sitäkin mielekkäämpiä. Näin toipilaana ei  juuri alkanut lyhytelokuvafestivaali olis voinut parempaan aikaan sattua. Hakeuduin kaupungin ulkopuolella sijaitsevaan vanhaan elokuvateatteriin jossa sai juoda viiniä ja  jonne oli tiensä löytänyt vain kourallinen ihmisiä. Siellä katseltiin seitsemän hyvin erilaista pätkää rakkaudesta, joista lemppariksi nousi kertomus espanjalaisesta haudankaivajasta.

Kulttuurieroksi huomasin, että täällä ei leffaillan kohokohta ole popparit vaan jäätelö. Tai sitten tapa oli vain ko. teatterin oma. Ihan symppis silti.

Tällä viikolla näin suomalaisia ensimmäistä kertaa sitten Christchurchin. Säikähdin kaupassa kuulemaani suomen kieltä niin paljon, etten yksinkertaisesti kyennyt mennä utelemaan millä asioilla sitä liikutaan tällä puolen maailmaa. Toivon, että ei-niin-huomaamaton tuijotukseni ja selässä ollut Fjällräven ei paljastanut kansallisuuttani.

Pahoittelut turhasta ja sisällöttömästä postauksesta, elämä on alkanut vaan vähän hitaasti viikonlopun tapaturman jälkeen. Kuviakaan en lataa, koska se veisi liikaa sitä 100MB nettiä jonka saan ilmaiseksi päivän aikana kirjastossa käyttää. Naurettava rajoitus.

EDIT: Päivä sai vähän potkua kun kävin varaamassa tatuointiajan

....YLIHUOMISELLE!!!!!!!!!!!

Edit2: Sori äiti ja iskä jos tää oli ensimmäinen kerta kun kuulette että aion ottaa tatuoinnin reissullani.

Ambulansseja ja selkäytimiä

Festariranneke!
I wish.

Perjantai-iltana särki päätä, lauantaina kipu levisi koko kroppaan ja sunnuntaiaamuna olinkin jo sairaalassa. Lauantaina olo huononi nopeasti ja yö meni kuumehoureisena hammasta purren kun koko kehossa oli lihaskramppeja ja tuntui että pää räjähtää, joka teki nukkumisesta mahdotonta. Kun kuudelta aamulla nousin ottamaan lisää lääkettä, enkä voinut muuta kuin itkeä vessan lattialla koska valot ja äänet sattui niin paljon eikä jalat pitäneet kunnolla, sain tarpeekseni. Kompuroin hostellin respaan josta soitettiin ambulanssi ja tilanteen kartoittamisen jälkeen lähdettiin sairaalaan. Siellä heti kättelyssä sain suoneeni antibiootteja ja lisää särkylääkettä. Oireet (kuume, valoherkkyys, päänsärky, niskajäykkyys ja outo ihottuma jaloissa) viittasivat ilmeisesti aivokalvontulehdukseen. Siinä vaiheessa kun lääkärit kävi huoneessa vain hengityssuojaimet naamallaan, alkoi oikeasti pelottaa. Tautitartunnan toteamiseksi tarvittiin monenlaisia testejä ja käsivarressa tunteja ollut neula teki olon vaikeaksi. Luulin kuitenkin selvinneeni vähällä, kunnes lääkäri sanoi että selkäytimestä täytyisi ottaa nestenäyte. Lääke- ja kuumetokkurassa tuli äkkiä äitiä ikävä, kun piti tehdä päätöksiä omaan hoitoon liittyen vieraalla kielellä; kun selkärankaan käydään käsiksi ei toimenpiteet ilmeisesti ole riskittömiä. Ilkeältähän tuo neula tuntui, mutta sen ansiosta saatiin tietää että aivokalvontulehdusta mussa ei ole.

Tunteja myöhemmin pääsin lähtemään sairaalasta diagnoosina ainoastaan influenssa. Kaveri tuli hakemaan mua takas hostellille, tämä on siis ihminen jonka olin tuntenut vasta viikon. Ele paikkasi suunnattomasti sitä koloa jonka sairastaminen vieraassa ympäristössä ilman yhtäkään tuttua naamaa sai aikaan. Oli sairaus influenssa tai ei, pahimmat oireet katosi yhtä nopeasti kuin tulikin. Nyt jäljellä on lievä päänsärky ja selkäkipu (vieläkin tekee pahaa ajatella sitä neulaa). Onni on että tästäkin keissistä selvittiin säikähdyksellä, eikä kyseessä ollut mitään elämää suurempaa vaikka jossain vaiheessa siltä tuntuikin. Saavuin eilen Aucklandiin (11 tuntia bussissa viikonlopun koetuksen jälkeen, nam) ja vaikka ulkona odottaisi aurinko ja tutkimaton kaupunki, on itselle annettava pari päivää parantumiseen.

Oon kerännyt jo aika hyvän sarjan vastoinkäymisiä heti reissun alkuun, ei kuitenkaan kahta ilman kolmatta - enköhän mää loppuviikkoon mennessä oo jotain uutta raportoitavaa kehitellyt!

Helteinen halloween

Keskiviikkoaamuna kaupungilla tuli vastaan zombeja eikä kukaan ollu varoittanut mua. Helle ja halloween sai ihmiset sekaisin kun joka jumalan ikkuna oli koristeltu seiteillä ja lepakoilla ja aikuiset miehet pukeutu gorillahaalareihin. Eihän siinä, hyvät oli bileet! 

Meidän vaatimattoman hostellin aula ja mä olin gentleman! 

Puolisentoista viikkoa on kulunut Wellingtonissa ja täällä on hyvä olla. Hostellin tyyppien kanssa on radatettu, loikoiltu ja katsottu suppean leffakanavan tarjoamia huonoja elokuvia monta kertaa päivästä toiseen. Maanantaina on kuitenkin jatkettava seikkailuja yksistään, kun lähden Aucklandiin. Sain lipun Coldplayn ens viikon keikalle!!

Wellington

Uskomatonta että oon ollut Uudessa-Seelannissa yli kaks viikkoa enkä oo postannut yhden ainutta kuvaa lampaista! Kaikourassa niillä oli lääniä missä laiduntaa:

Pictonista Wellingtoniin lauttamatkalle joutuneet ei ollu ihan yhtä onnekkaita.

Ja koska edelliset päivitykset on ollut kuvallisesti köyhiä, Kaikouran hylkeet sanoo teille vielä moi!

Tuhlaajatyttö maailmalla

En ole ylpeä kirjoittaessani tämänkertaista postikorttia.

Lauantaina huomasin asettaneeni itseni tilanteeseen, jossa kortti ei enää kelpaa missään maksuvälineeksi eikä käteistäkään ole. Hätäisten puheluiden jälkeen Suomeen selvisi, että meikälikka on elänyt yli varojensa, tai siis pankin asettamien rajojen, eikä rahaa ole tulossakaan mahdollisesti seuraavaan neljään päivään tämä kiitos kusisen ajankohdan ja aikaeron. Koko tilanteesta sain kuitenkin syyttää vain ja ainoastaan itseäni, voi kun olis tajunnut ennen maailmalle lähtöä opetella miten luottokorttia oikeasti käytetään..

Ruokaa oli varastossa sen verran että muutaman päivän pärjää ja taskunpohjalta löytyneillä kolikoilla ostin nuudeleita alesta (5 pakettia nuudeleita kahdella dollarilla, siitä löydöstä olisin ollu onnellinen ihan muutenkin!). Huoli oli vain hostellin suhteen, kun ennakkoon olin maksanut ainoastaan kaksi seuraavaa yötä.

Tilanteen pelasti kuitenkin maailman paras matkalukemiseksi mukaan otettu kirja sekä eräs sivullinen sijaiskärsijä, kun Madventuresin matkailijan käsikirja vinkkasi rahansiirtopalvelusta. Tämä nerokas keksintö toteutettiin avuliaan henkilön kautta Helsingistä käsin, ja tadaa niin oli maanantaiaamuna saatavilla tarpeeksi käteistä vielä muutamaan hostelliyöhön.

Turhauttavintahan tässä tilanteessa oman tyhmyyden lisäksi on se, että vaikka Suomen tilillä sitä oravannahkaa olisi ollut riittämiin, en siihen päässyt käsiksi mukana olleella pankkikortilla. Tänään ensitöikseni marssin pankkiin ja hankin paikallisen tilin joka ilmeisesti olisi kannattanut suorittaa välittömästi maahan saapuessa.

Kompuroinnista huolimatta tämä tuhlaajatyttö jatkaa matkaansa piirun verran viisaampana ja valveutuneempana reissaajana.

Windy Welly

Viimeisimmät päivät ovat kuluneet pääkaupungissa Wellingtonissa. Täällä tuulee kovaa ja herkeämättä, kaupunki lunastaa täysin lempinimensä. Äsken näin maassa seisovan lokin kaatuvan tuulen ansiosta, se nauratti kovin. Tuo kai paljastaa kuinka rauhallisesti elämä täällä rullaa, aika kuluu lähinnä arkisten asioiden järjestelyyn ja uudessa lempparikuppilassa istumiseen jossa viini on halpaa ja ihmiset avoimia.

Dolphin encounter

Olin uimassa delfiinien kanssa!!!!

Se oli siisteintä ja pelottavinta mitä oon koskaan tehny. Kun ihmisen kokoset kalat ilmestyy tyhjästä näkökenttään ja tulee lähestulkoon iholle, vähemmästäkin on paskajäykkänä! Niille piti laulaa, että parvi tulis lähelle. Mun lauluääni on kovaa kamaa merenalaisissa piireissä. Mut vitsit miten onnellinen olin kun pääsin pärskyttelemään avomerelle niiden kanssa!

Eilen siis hyppäsin Christchurchissa bussiin ja hyppäsin Kaikouran kohdalla pois. Hengailen täällä söötissä pienessä kalastaja-/turistikylässä nyt pari päivää. Hostellin huoneesta näkyy lumihuippuiset vuoret ja aamulla herään linnunlauluun, edes englantia osaamattomat saksalaisturistit ei häiritse.

Mikään ei häiritse, koska oon päivän viettänyt delfiinien luona!

Kia ora!

Täällä sitä nyt kävellään pää alaspäin toisella puolen maailmaa! NZ tuntuu hyvältä Hong Kongin jälkeen, täällä voi hengittää.

Lensin Christchurchiin ja päivän-parin sisään lähen kulkemaan pohjoisemmas kunhan saan aikaeron tasattua. Pitäisi vaan päättää minne haluan ja mitä haluan.

Hong Kong

Hong Kong on kohdellut hyvin. Aluksi vähän jännitti ja ahdisti, nyt ihmisiin ja kuumuuteen tottuneena oon riemuissani siitä, että pääsin kokemaan tällaisen kaupungin. Päivien aikana olen suunnistanut, löytänyt, tutustunut, nauranut sekä juhlinut suunnattoman ihmismassan kanssa korttelissa jossa baarit levittäytyy kaduille saakka. Olen kulkenut niin maalla, merellä, kuin ilmassakin; Hong Kongin metro on helppoudessaan jopa tylsä ja julkinen liikenne naurettavan halpaa.

                         

Törmäsin tuttuihinki!
Kuvan isänmaallinen värimaailma ei ollut tarkoituksenmukainen. Löysin muuten myös Ikean.

Eilen kävin lahden toisella puolen Kowloonin alueella, josta katsottuna Hong Kongin saari näkyy upeana valomerenä kunhan malttoi hikoilla turistien joukossa pimeään saakka. Alla olevassa kuvassa huomaa kuinka sakeeta ilma täällä on, vaikka kuinka olis aurinkoista niin horisontti on aina usvan takana. Yhtään en ihmettele miten paikalliset kulkee hengityssuojaimet naamallaan.

Iltasella kävin hostellissa tapaamani tytön kanssa saaren korkeimmalla vuorella josta näkymät oli henkeäsalpaavat. Mulla ei tietenkään ollu kameraa matkassa.

Tänään retkeiltiin taas vähän lisää, kun käytiin kattomassa Lantaun saarella sijaitsevaa Buddha patsasta. Veti hiljaseks miten upee paikka se oli. Patsaan lähelle mentiin vaijerihisseillä jotka nekin oli ihan kokemus itsessään. Patsaan juurelle ja jopa sisälle pääsee kävelemään, mekin käytiin siellä mutta kuvamateriaali poseerauksista patsaan kanssa ei oo julkaisukelpoista haha!

Kaupunki on kokonaisuudessaan tosi upee, pilvenpiirtäjien ja luonnon tekemä kontrasti kieltämättä on mielenkiintonen. Hong Kongin osuus mun matkalla tosin päättyy huomenna, kun Uusi-Seelanti odottaa 11 tunnin lentomatkan takana. Vaikka lyhyeen jäi Aasian vallotus, oon tosi ilonen että pääsen (toivottavasti) vähän rauhallisempaan ja viileämpään paikkaan oleilemaan. Seuraavat terveiset sitten päiväntasaajan toiselta puolen!

7810 km

Ensimmäinen määränpää saavutettu.

Helsingissä hyvästelyjen aikaansaama haikeus katosi kun näin millaiseen paikkaan tulin! Samassa katsauksessa merta, vuoria ja pilvenpiirtäjää. Jo on paikkaan kaupunki rakennettu. Sääkin on mukavan syksyinen, +28 astetta lämmintä.

Hostelli löyty helposti ja osoittautu hyväksi valinnaksi sijainnin ja tason suhteen. Vielä on tarkastamatta täällä oleva kattoterassi, josko sieltä löytyis kavereita. Ei sillä ettäkö täällä yksin joutuis olemaan, en oo varmaan kuukauteen nähny yhtä paljon populaa kuin tunnin mittasella tutkimusmatkalla lähikaduille. Kovin pitkälle en uskaltanu lähteä enää näin pimeän tullen.. Nyt kuitenki hoiteleen jetlagia että herään aamulla tikkana uusiin seikkailuihin!

Näkymät hostellista

                                   

HK-NZ-HI-USA

Reilu puoli vuotta sitten matkatoimistossa kysyttiin haluanko ostaa lentoliput Uuteen-Seelantiin ja takaisin vai sata euroa halvemmalla kiertää maailman. Koska en katso typeryyttä hyvällä, ylihuomenna 11. lokakuuta alkaa matka maailman ympäri. 21-vuotiaana ja yksin.

Torstain ja perjantain välisenä yönä lennän Hong Kongiin josta ensi viikolla jatkan Uuteen-Seelantiin. Reissun pääpainona onkin NZ, jossa yritän pysyä parhaani mukaan niin kauan kuin rahat ja rahkeet riittää. Aikeissa on ottaa ilo irti vapaudesta ja mahdollisuuksista, reissata ympäri ämpäri ja tehdä kai töitäkin välillä matkakassan kartuttamiseksi. Keväällä 2013 matka jatkuu Hawaijille ja sieltä Los Angelesin kautta viimeistään juhannukseksi Suomeen.

Viime viikot olen järkkäillyt asioita siihen malliin että voin Suomesta lähteä kun taakse jää niin koti, työt, kuin omaisuuskin. Opiskelut olkoon hyllyllä vuoden ja onneksi ystävätkin lupasivat odottaa paluutani. On tullut sanottua hyvästit Helsingille ja lukemattomille ihmisille. Tuntuuhan tuo oudolta jättää kaikki rakkaat ja pistää elämä paussille, mutta meikä on vakuuttunut siitä että tää reissu antaa enemmän kuin ottaa.

Blogiin tulen kirjottamaan lyhyitä tervehdyksiä maailmalta aina kun siihen tulee mahdollisuus, kovin säännöllisestä postaustahdista en menis takuuseen. Kivaa jos joku jaksaa seurata, ja saattekin ajatella tätä ikään kuin postikortteina matkan varrelta. Joten tyypit hei, tää ei korvaa oikeeta yhteydenpitoa, ei riitä että luette mun juttuja, haluan tietää myös miten kaikilla menee!

Lopuksi vielä kuva olennaisimmasta eli rinkan alustavasta sisällöstä in case ketään kiinnostaa. Mähän siis ajattelin välttää talven tältä vuodelta kokonaan, mutta kuulin huhua että villasukat on tarpeen missä puolen palloa tahansa.

Ps. OON AIVAN SAIRAAN INNOISSANI.